Sade

muistan vieläkin sateen ropinan auton tuulilasiin
olin noin seitsemän vuotias

katselin lumoutuneena sade pisaroita
kuinka ne liukuivat hitaasti lasia pitkin
tehden kauniita kuvioita, ennalta arvaamattomia muotoja

ohi ajavien autojen valot osuivat vain hetken ajaksi niihin
katulamput kiisivät sivuillani, luoden valon heijastuksensa ikkunaani

se oli minusta hienointa, mitä olen maailmassa nähnyt
jännittävää, upeaa, hypnoottista

mietin, kuinka maailmassa voi olla näin pieni asioiden yhteensattuma
joka näyttää niin uskomattomattoman kauniilta

vieläkin aina sateen ropistessa ikkunaani 
tulee mieleeni tuo sama tunne

ja niinkuin silloin pienenä
tuijotan hypnotisoitunena sadepisaroita ja kaupungin valoja

siinä hetkessä tajuan,
kuinka mahtavan kaunis maailma onkaan.

Kosketus

tunnetko sydämeni kiihkeän pamppailevan tahdin
sinä saat sen sekaisin radoiltaan

kun tulet lähelleni, saat minut sanattomaksi
punastun, kuin koulutyttö

molemmat tiedämme, mitä seuraavaksi tapahtuu
sanoja ei tarvita

se on patoutunutta kiihkoa
se on patoutunutta rakkautta

se on intohimoa
joka repii meidät riekaleiksi, jos emme toimi tässä hetkessä

joten ota minut tässä ja nyt
rakasta minut mustelmille, suutele niskaani
älä lopeta, kunnes olemme saaneet tarpeeksi

kunnes vartalomme ovet hiestä märät
raukeat ja tyytyväiset.

lopuksi suutele minua suulle,
jotta tiedän että tämä ei ollut viimeinen kerta, 

kun saan sinut itselleni
kaiken sinusta,

haluan sinut

vain sinut.

Tule mukaani

taas vaivun unelmiini
ja lennän ajatusten vieteltynä jonnekkin muualle

näen mielikuvia suurista seikkailuista maailman rannikoilla,

salaisia suudelmia pimeillä kujilla, himmeiden lamppujen alla 
aivan viiniköynnösten vieressä, pienen majatalon edessä

naurua purjeveneen kannella, juoden rommia aamu kuudelta

makuelämyksiä new yorkin satamassa
tanssia sateessa pariisin kaduilla
pyöräilyretkiä ympäri irlannin alankoja

kauniita hetkiä, 
maailman joka kolkassa 

ainut, 
mitä näistä hetkistä puuttuu  

on sinä,
kuka ikinä oletkaan.