muistan vieläkin sateen ropinan auton tuulilasiin
olin noin seitsemän vuotias
katselin lumoutuneena sade pisaroita
kuinka ne liukuivat hitaasti lasia pitkin
tehden kauniita kuvioita, ennalta arvaamattomia muotoja
ohi ajavien autojen valot osuivat vain hetken ajaksi niihin
katulamput kiisivät sivuillani, luoden valon heijastuksensa ikkunaani
se oli minusta hienointa, mitä olen maailmassa nähnyt
jännittävää, upeaa, hypnoottista
mietin, kuinka maailmassa voi olla näin pieni asioiden yhteensattuma
joka näyttää niin uskomattomattoman kauniilta
vieläkin aina sateen ropistessa ikkunaani
tulee mieleeni tuo sama tunne
ja niinkuin silloin pienenä
tuijotan hypnotisoitunena sadepisaroita ja kaupungin valoja
siinä hetkessä tajuan,
kuinka mahtavan kaunis maailma onkaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti